Rub-maustamisen lyhyt oppimäärä:
1. Maustamisessa ei käytetä marinadiliemiä.
2. Kuivat mausteet hierotaan tai ripotellaan ruuan pintaan ennen kypsennystä.
3. Annetaan maustua joko huoneenlämmössä 15 min tai jääkaapissa pidempään, jopa yön yli.
4. Kuivayrttejä käytettäessä pidä uuni melko miedolla lämmöllä (alle 250 astetta) sillä yrtit palavat herkästi.
5. Yrttimausteet ovat mietoja ja ne maustavat ruoan hitaammin kuin monet voimakkaammat mausteet. Käytä maustamisessa Yrttiajan luomumausteita ja Ryytirannan yrttisuoloja niillä saat helposti aitoja makuja ja kotimaisia mausteita ruokaasi.
Mausteiden lisäksi rubissa suositaan mausteseokseen laitettavaksi myös jotain hapanta ja makeaa. Aina sen ei tarvitse olla tutut sokeri ja tuontisitruuna. Lihalle sopii hyvin viinimarja, puolukka tai karpalo. Makeutta, joka samalla korostaa ruoan omaa makua saa kotimaisesta hunajasta.
Tämän ohjeen tein loppukesällä, ihan vain kokeillakseni rubia käytännössä. Resepti ei ehkä ole näin marraskuussa kekrin jälkeen ihan tähän ajankohtaan paras mahdollisin, mutta siitä käy hyvin ilmi mitä rub-maustaminen on.
Rullatut kesäkurpitsasiivut ovat mukavaa sormiruokaa esimerkiksi leffailtaan.
Kesäkurpitsan rullatut siivut
Tarvikkeet:
kesäkurpitsa sekä alla luetellut mausteseoksen aineet
1. Muutama punaherukan terttu.
2. Ryytirannan chilisuolaa.
3. Suomalaista hunajaa.
4. Yrttiajan Tellervon kasvis- ja kanaruokamaustetta.
Mausteseos valmistetaan survomalla marjat ja lisäämällä siihen muut aineet. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
Valmistus:
1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Suikaloi kesäkurpitsa leveiksi ja ohuiksi siivuiksi esim. juustohöylällä.
3. Levitä mausteseos suikaleiden päälle.
4. Rullaa suikaleet. Voit käyttää myös coctail-tikkuja, jotta rullat pysyvät paremmin kasassa ja syöminen on siistimpää.
5. Kypsennetään uunissa 200 asteessa noin 20 min. Tai kunnes kurpitsarullat ovat mukavan rapsakoita.
Perinteinen uunikala
Tällä helpolla, perinteisellä uunikalareseptillä voi valmistaa niin kokonaisen kuin fileoidunkin kalan.
1. Purista kalan päälle luomu sitruunan tai limetin mehua, lisää reilu kerros Yrttiajan Ahdin kalaruokamaustetta ja ripottele päälle Ryytirannan kalasuolaa.
2. Anna maustua puoli tuntia jääkaapissa.
3. Kypsennä noin 200- 210 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.
Kala on valmis, kun ruodot irtoavat helposti ja väri on kauttaaltaan vaalea.
Toivon tämän blogitekstin myötä monien kokeilevan maustamista ihan itse ja jättävän valmismarinadit kaupan hyllylle, sillä itse maustamalla saat taatusti parempaa ja mikä parasta ruuassa on vähemmän lisäaineita!
Mukavaa marraskuuta toivottaa tämänkertainen bloggarimme
Kati Haipus
Lisää artikkeleita
Ruohosipuli
Harva yrtti on samalla niin vaatimaton ja monipuolinen kuin ruohosipuli. Se tuottaa sadon jos toisenkin kesän aikana ja ruuanlaitossa saa etsiä toista, joka niin hyvin sopii eri ruokiin ja erilaisten mausteiden makupariksi.
Karitsanviulu
Kotimainen karitsa pääsiäispöydässä saa lampurin hyvälle tuulelle! Se on helppo valmistaa ja viulusta tähteiksi jääneet lihat voit hyödyntää vaikkapa tortilloissa, pataruuissa tai kastikkeissa. Minttu ja oregano sekä klassiset rosmariini ja valkosipuli maustavat pääsiäipöydän karitsanviulun.
Lipstikka ja muut keittomausteet
Itse alusta loppuun asti valmistama herkullinen ateria on osa hyvää arkea. Se on sitä, että jätät valmiiksi marinoidut lihat ja pilkotut salaatit kaupan hyllylle. Sen sijaan keskityt maustamaan ruokasi alusta alkaen omien mieltymystesi mukaan.
Yhteistyötä
Yrttiaika sai alkunsa jo vuosia sitten. Yhteistyömme on edelleen voimissaan ja alkuaikojen kova kehitystyö on vaihtunut toimivaksi arjen tukipilariksi.
tomaattichutney
Viimeiset kirsikkatomaatit kerätään kasvihuoneesta jäisinä ja valmistetaan lämmittäväksi, hunajaisen makeaksi,tuliseksi chutneyksi eli hillokkeeksi
Yrteillä parempaan syksyyn
Kesä kääntyy kohti syksyä ja talvea ja laittaa vastustuskykymme koetukselle. Onneksi voimme osaltamme vaikuttaa hyvinvointiimme. Pienet, mutta tärkeät ja monipuoliset yrtit auttavat meitä etenkin pitämällä huolta ruoansulatuksestamme. Toimiva suolisto on avain parempaan vastustuskykyyn.
lahjavalintoja
Onnistunut lahjavalinta muistetaan pitkään. Se tuo niin saajan kuin antajankin huulille. Tässä Sinulle muutama vinkki, jonka avulla lahjahankinta voikin olla mukavaa yhteisten hetkien muistelua sen sijaan, että tuskailet epätoivoisena jouluruuhkassa.
Yrteillä lisäboostia!
Oikeilla yrteillä voit saada juuri sen pienen boostauksen, jonka tarpeessa olet! Kerron Sinulle muutaman yrtin, joiden käyttö voi tuoda Sinulle kaipaamasi lisäpotkun, jotta jaksat hymyillen läpi kaamoskauden!
Metsien päivä
Wau! Maailman Metsillä on oma päivä! Se päivä on 21.3. Metsien päivää juhlitaan tietenkin, kuinkas muutenkaan, kuin hyppäämällä lähimetsään. Onko se kotikaupunkisi puistometsä tai nurkan takaa alkava loputon erämaakorpi? Sillä ei lopulta ole paljon merkitystä. Tärkeintä on, että käyt metsässä.
Kotispa osa II
Milloin viimeksi upotit varpaasi lämmittävään ja rentouttavaan jalkakylpyyn? Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun saa vain olla ja istua hetken paikoillaan. Juoda kupillinen kuumaa omiin ajatuksiinsa tai kirjaan uppoutuen? Mihinkään ei voi tai tarvitse lähteä, sillä jalkakylpy on vielä kesken.
Kotispa osa I
Nyt buustataan omaa jaksamista Yrttiajan kotispan hoidoilla. Tule mukaan. Laita kuppi kuumaa tulille, valmistele yrttihoito ja nauti! Tähän blogijulkaisuun keräsin Yrttiajan ihanimmat yrttiset spa-hoidot.
Rakkaus-fudge
Fudge mielletään joulun ajan makeiseksi, mutta aivan mainiosta se sopii myös ystävänpäivään. Fudgen valmistus on siitä mukavaa ja antoisaa, että sitä voi muunnella lähes loputtomasti. Lisäksi se säilyy hyvin huoneenlämmössä parisen viikkoa.
Teen päivä!
Yrttiteen valmistus alusta loppuun on rauhoittavaa ja lähes meditatiivista. Sitä ei voi valmistaa kiireessä. Se vie oman aikansa jokaisessa vaiheessaan.
Vastuu on meillä
Viimeaikojen uutisotsikoissa pyöri juttu väärennetystä mustikkajauheesta. Ulkomaisesta mustikkajauheesta oli löytynyt vain yhtä mustikassa olevaa väriainetta, muuten tuote oli ollut vain värjättyä jauhoa.
Talvinen ihonhoito
Talvi tuo haasteensa ihon hoitoon. Hyväihoisetkin kärsivät usein talven kuivattavasta ilmasta ja jo ennestään kuiva- ja herkkäihoisten tilanne vain pahenee.