Kotispa osa I

Nyt buustataan omaa jaksamista Yrttiajan kotispan hoidoilla. Tule mukaan. Laita kuppi kuumaa tulille, valmistele yrttihoito ja nauti! Tähän blogijulkaisuun keräsin Yrttiajan ihanimmat yrttiset spa-hoidot.

Kokeile ja huomaat, miten näillä vinkeillä puhdistuu niin ruumis kuin mieli. Voit valita teetkö nopeasti illalla yhden hoidoista vai käytätkö itsesi hemmotteluun kokonaisen iltapäivän tai illan! Elämäntilanteet vaihtelevat meillä jokaisella niin paljon, että tiedät itse parhaiten, mikä sopii juuri nyt omaan aikatauluusi. Uskon, että jaksat paremmin, kun teet pieniä, itsellesi kivoja juttuja ihan joka päivä.

Yrttiajan hoidoissa käytetään tietenkin runsain mitoin kotimaisia yrttejä! Tässä lyhyt lista siitä, mitkä yrtit sopivat millekin ihotyypille. Nappaa yrttivinkit tai käytä omia lempiyrttejäsi!

Herkän ja normaalin ihon hoitoon: koivu, kamomilla, kehäkukka, vadelmanlehti, maitohorsma, sitruunamelissa, puna- apila, ruusun terälehdet.

Rasvaisuuteen taipuvaisen ja sekaiholle suosittelemme edellisten lisäksi myös salviaa, rosmariinia, siankärsämöä, minttuja ja persiljaa.

KASVOJEN PUHDISTUS
Ihosi kaipaa puhdistusta, vaikka et käyttäisi meikkiä lainkaan. Päivän päätteeksi on hyvä puhdistaa päivän pölyt ja liat pois kasvoilta.

Yrttiajan Spa- hoidot aloitetaan puhdistamalla iho huolellisesti ja luonnollisesti. Saat kestävänkin meikin puhdistettua iholtasi oliiviöljyllä. Oliiviöljy myös kosteuttaa samalla ihoasi. Manteliöljyllä puhdistat rasvoittuvan ja sekaihon. Voit myös sekoittaa rypsiöljyä ja oliiviöljyä keskenään ja puhdistaa tällä seoksella kasvosi.

Imeytä muutama tippa öljyä vanulappuun tai levitä öljyä kasvoillesi sormenpäillä pyörivin liikkein hieroen. Poista öljy kasvoiltasi lämpimään veteen kostutetulla pyyhkeellä.

Luonnollisen puhdistusaine on luonnonjogurtti ja siihen lisätty sitruunamehu. Sitruunan hapot kirkastavat ja pehmentävät ihoasi. Tarvitset muutaman ruokalusikallisen maustamatonta jogurttia sekä muutaman tipan sitruunamehua. Sekoita keskenään ja levitä kasvoillesi. Anna vaikuttaa muutama minuutti ja puhdista kasvosi lopuksi huuhtelemalla runsaalla, lämpimällä vedellä.

Hunajakuorinta kruunaa ihon puhdistuksen. Kiteytynyt hunaja sopii tähän hyvin, mutta voit lisätä myös ripauksen suolaa tai sokeria, jolloin kuorinta on voimakkaampi. Kuorintaa ei suositella päivittäiseen käyttöön, sillä se saattaa rasittaa ihoasi liikaa.

YRTTINEN HÖYRYHOITO
Huolellisen puhdistuksen ja kuorinnan jälkeen on aika nauttia ihoa pehmentävästä yrttihöyrystä.

Höyryhoitoon tarvitset: Kattilan, jolla voit keittää vettä tai vedenkeittimen, 1-2litraa vettä, kuumuutta kestävän pesuvadin tai kulhon, ihotyypillesi sopivia yrttejä 2-3rkl, siivilän yrttien siivilöintiin, kylpypyyhkeen.

Valmista yrttihaude näin: Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada yrttien päälle. Anna hautua kannen alla 20 minuuttia. Siivilöi yrtit pois ja kaada yrttivesi kuumuutta kestävään kulhoon. Lisää kuumaa vettä, mikäli vesi on päässyt jäähtymään.

Vie kasvosi kulhon yläpuolelle ja nosta kylpypyyhe pääsi yli teltaksi. Varo liian kuumaa vettä äläkä vie kasvojasi liian lähelle kuumaa höyryä. Nauti yrttihöyrystä 5-10minuuttia.

Tämä höyryhoito on myös erittäin tehokas flunssaisen ja tukkoisen olon helpottamiseen. Puhdistavan ja ihoa pehmentävän höyryhoidon voit valmistaa myös ilman yrttejä.

KASVONAAMIO
Käytätkö säännöllisesti kasvinaamiota? Onko savinaamio Sinulle tuttu juttu vai tuleeko savesta mieleesi vain marraskuisen harmaa ojanpiennar? Jälkimmäisessä tapauksessa suosittelen tutustumaan, miten monenlaisia savilaatuja onkaan ja miten niitä voidaan käyttää ihonhoidossa.

Savea on käytetty ihonhoidossa vuosituhansia. Viime vuosina on markkinoille tullutkin paljon savea sisältäviä kasvonaamioita. Saven sanotaan kirkastavan ihoa, imevän tehokkaasti epäpuhtauksia ja säännöllisesti käytettynä jopa kiinteyttävän ihoa.

Yrttiajan valikoimista löydät ihoa puhdistavat kasvonaamiot, jotka valmistuvat hetkessä vain lisäämällä muutaman tilkan vettä valmiiseen savi- yrttijauheeseen. Valittavanasi on herkän ja kuivan ihon koivukasvonaamio tai seka- ja rasvaisen ihon kehäkukkakasvonaamio.

Yrttiajan savinaamio saa lisäpotkua tietenkin yrteistä! Vältämme viimeiseen asti ylimääräisiä ja keinotekoisia ainesosia, joten kasvonaamiomme ovat kuivatuote. Ne sisältävät savea, yrttejä ja vuohenmaitoa kuivana jauheena. Ne ovat todella riittoisia ja luontoa säästäviä, sillä kuivatuotteena ne eivät tarvitse säilöntäaineita säilyäkseen hyvänä.

Naamio valmistuu lisäämällä savi- yrttijauhetta veteen vain sen verran mitä kulloinkin tarvitset. Ihosi, lompakkosi ja ympäristö kiittävät Sinua, koska käytät vain sen mitä tarvitset eikä tuotteen valmistuksessa ole käytetty säilöntäaineita.

Tässä vielä ohje miten valmistat kasvonaamion Yrttiajan kasvonaamiojauheesta: Tarvitset pienen kulhon, lusikan ja kasvonaamiojauhetta, sekä tilkan vettä. Sekoita kulhossa pari lusikallista jauhetta ja teelusikallisen vettä tasaiseksi tahnaksi. Levitä tahnan kasvoillesi sormin tai leveällä siveltimellä.  Älä levitä naamiota silmänympäryksen herkälle iholle. Anna naamion kuivua ja vaikuttaa ihollasi noin 10 minuuttia. Pese naamion pois runsaalla lämpimällä vedellä. Mikäli ihosi tuntuu kiristävältä ja kaipaa kosteutta, sivele muutama tippa hyvälaatuista kookos- tai jojobaöljyä sormenpäillä hieroen. Käytä kasvonaamiota säännöllisesti kerran- pari viikossa ja huomaat, miten ihosi pysyy kirkkaana, puhtaana ja hyvinvoivana.

Bloggarina Kati

 
1 / 1

Lisää artikkeleita