Vuoden 2019 villiyrtti
Arktiset Aromit ry valitsee vuosittain vuoden villiyrtin. Vuonna 2019 arvon sai maitohorsma. Onneksi olkoon! Toivokaamme tämän tittelin myötä suurempaa arvostusta ja runsaampaa käyttöä tälle tutulle, rakkaalle rikkaruohollemme.
Mieto mutta niin terveellinen
Mietona yrttinä maitohorsma on yksi turvallisimmista yrteistä. Se sopii niin odottaville ja imettäville äideille, kuin pienille lapsillekin. Lempeän maun ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Maitohorsma on täynnä terveyttä edistäviä aineita ja yhdisteitä. Maitohorsmalla ei tunneta haittavaikutuksia, joten sitä voi käyttää säännöllisesti pidempiäkin aikoja.
Koko kasvi on antioksidanttista, eniten antioksidantteja on kuitenkin maitohorsman lehdissä. Maitohorsma alentaa LDL-kolesterolia ja kontrolloi verensokeriarvoja. (Lainaus Sinikka Piipon kirjasta Villivihannekset).
Maitohorsma on tunnettu miesten yrttinä, sillä se helpottaa eturauhasvaivoja. Monipuolinen maitohorsma saattaa helpottaa ripulin oireita ja maitohorsmateetä suositellaan juotava ennen matkaa ehkäisemään matkaripulia.
Monipuolinen villiyrtti keittiössä
Kevään tullen maitohorsman nuoret versot nostavat päätään ja silloin on versojen keruuaika. Maitohorsmaa onkin sanottu pohjolan parsaksi, sillä sen nuoret versot voi valmistaa samoin kuin parsan, eli miedossa suolavedessä keitetään muutama minuutti. Horsman versot voi myös paistaa pannulla voin kera nopeasti rapsakkaasi lisukkeeksi.
Maitohorsman juuretkin ovat käyttökelpoisia. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan niiden käyttöä, mutta ehkäpä ensi keväänä innostun kuivattamaan ja jauhamaan niitä kahvinkorvikkeeksi tai leipätaikinaan jauhoja parantamaan. Juuret kerätään aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä.
Maitohorsman tuoreet lehdet sopivat silputtuna salaatin joukkoon ja kukista valmistuu ihanan värisiä juomia sekä erilaisten leivonnaisten koristeita.
Parhaimpia teeaineksia
Venäjällä maitohorsma on tunnettu ja paljon käytetty teeaines. Sitä pidetään parhaana teen jatkeena. Yrttiteen aineeksi sopii hyvin myös keskikesällä poimitut lehdet. Meillä onkin tapana kerätä kukat ja lehdet samaan aikaan, sillä mielestäni täysin kehittyneet keskikesän horsmanlehdet ovat teeaineksiin parhaimmat.
Miedonmakuisena maitohorsmaa voi lisätä kuivattuna viherjauheisiin ja salaatinkastikkeisiin, teeaineksiin ja yrttisekoituksiin. Esimerkiksi tähän talviseen kaalisalaattiin voi tuoda lisää terveellisyyttä ripauksella kuivattuja horsmanlehtiä.
Talvinen kaalisalaatti
Tämä ei ole kaikkein keveimmästä päästä salaatteja, mutta herkullista kuin mikä ja ihanaa vaikka leivän päällä! Majoneesin ansiosta et muuta leivänpäällistä tarvitsekaan.
Suikaloi keräkaalista esim. juustohöylällä ohuen ohuita siivuja. Raasta porkkana tai pari. Silppua sipuli hienoksi ja paloittele appelsiinia tai ananaspaloja pienen pieniksi paloiksi. Herneitäkin voit heitellä joukkoon tai jotain muuta herkkujasi.
Ripottele vielä reilulla kädellä kuivattuja yrttejä esim. maitohorsmaa, nokkosta, Väinön voimajauhetta tai vaikkapa Tyynen mielitee- yrttiteetä hienoksi jauhettuna vihannesten joukkoon.
Sekoita ainekset keskenään. Valmista majoneesi ja lisää se vihannessekoitukseen.
Helppo ja nopea majoneesi
Löysin tämän helpon ja varman pikamajoneesin valmistusohjeen netistä. Täydellinen majoneesi ohje meille, jotka kammoamme majoneesin juoksettumista.
Laita ainekset astiaan. Upota sauvavatkain pohjaan ja käynnistä. Anna ainesten sekoittua tasaiseksi majoneesiksi. Tarkista maku ja lisää suola, sokeria tai muita mausteita mielesi mukaan.
1 muna
0,5 tl sinappia
1 rkl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa ja sokeria
2 dl mietoa oliiviöljyä tai auringonkukkaöljyä
Bloggari
Kati
Lisää artikkeleita
Lipstikka ja muut keittomausteet
Itse alusta loppuun asti valmistama herkullinen ateria on osa hyvää arkea. Se on sitä, että jätät valmiiksi marinoidut lihat ja pilkotut salaatit kaupan hyllylle. Sen sijaan keskityt maustamaan ruokasi alusta alkaen omien mieltymystesi mukaan.
Yhteistyötä
Yrttiaika sai alkunsa jo vuosia sitten. Yhteistyömme on edelleen voimissaan ja alkuaikojen kova kehitystyö on vaihtunut toimivaksi arjen tukipilariksi.
tomaattichutney
Viimeiset kirsikkatomaatit kerätään kasvihuoneesta jäisinä ja valmistetaan lämmittäväksi, hunajaisen makeaksi,tuliseksi chutneyksi eli hillokkeeksi
Kiitos kesä
Syksy ja alkutalvi on kekrin aikaa. Perinteinen viljelijöiden juhla. Nyt on ruokavarastot täynnä ja kesän uurastuksen jälkeen on juhlan ja levon aika. Nautitaan siis tästä ajanjaksosta, jolloin saamme kääriytyä viltin kanssa sohvalle, vetäistä villasukat jalkaan ja nauttia kupillisesta kuumaa teetä.
lahjavalintoja
Onnistunut lahjavalinta muistetaan pitkään. Se tuo niin saajan kuin antajankin huulille. Tässä Sinulle muutama vinkki, jonka avulla lahjahankinta voikin olla mukavaa yhteisten hetkien muistelua sen sijaan, että tuskailet epätoivoisena jouluruuhkassa.
Yrteillä lisäboostia!
Oikeilla yrteillä voit saada juuri sen pienen boostauksen, jonka tarpeessa olet! Kerron Sinulle muutaman yrtin, joiden käyttö voi tuoda Sinulle kaipaamasi lisäpotkun, jotta jaksat hymyillen läpi kaamoskauden!
Metsien päivä
Wau! Maailman Metsillä on oma päivä! Se päivä on 21.3. Metsien päivää juhlitaan tietenkin, kuinkas muutenkaan, kuin hyppäämällä lähimetsään. Onko se kotikaupunkisi puistometsä tai nurkan takaa alkava loputon erämaakorpi? Sillä ei lopulta ole paljon merkitystä. Tärkeintä on, että käyt metsässä.
Kotispa osa II
Milloin viimeksi upotit varpaasi lämmittävään ja rentouttavaan jalkakylpyyn? Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun saa vain olla ja istua hetken paikoillaan. Juoda kupillinen kuumaa omiin ajatuksiinsa tai kirjaan uppoutuen? Mihinkään ei voi tai tarvitse lähteä, sillä jalkakylpy on vielä kesken.
Kotispa osa I
Nyt buustataan omaa jaksamista Yrttiajan kotispan hoidoilla. Tule mukaan. Laita kuppi kuumaa tulille, valmistele yrttihoito ja nauti! Tähän blogijulkaisuun keräsin Yrttiajan ihanimmat yrttiset spa-hoidot.
Rakkaus-fudge
Fudge mielletään joulun ajan makeiseksi, mutta aivan mainiosta se sopii myös ystävänpäivään. Fudgen valmistus on siitä mukavaa ja antoisaa, että sitä voi muunnella lähes loputtomasti. Lisäksi se säilyy hyvin huoneenlämmössä parisen viikkoa.
Teen päivä!
Yrttiteen valmistus alusta loppuun on rauhoittavaa ja lähes meditatiivista. Sitä ei voi valmistaa kiireessä. Se vie oman aikansa jokaisessa vaiheessaan.
Vastuu on meillä
Viimeaikojen uutisotsikoissa pyöri juttu väärennetystä mustikkajauheesta. Ulkomaisesta mustikkajauheesta oli löytynyt vain yhtä mustikassa olevaa väriainetta, muuten tuote oli ollut vain värjättyä jauhoa.
Talvinen ihonhoito
Talvi tuo haasteensa ihon hoitoon. Hyväihoisetkin kärsivät usein talven kuivattavasta ilmasta ja jo ennestään kuiva- ja herkkäihoisten tilanne vain pahenee.
Viisi faktaa
Tässä postauksessa kerron, mitä on Yrttiajan luonnonkosmetiikka ja mitä luonnollisuus Yrttiajalle merkitsee. Toivon tämän postauksen helpottavan tuskaasi, kun seuraavan kerran näet jossain markkinoitavan luonnonkosmetiikkaa tai jotain muuta luonnollista tai, kun olet tekemässä ostopäätöstäsi.
Heinäratamo
Kummallista miten ulkoisesti pieni ja huomaamaton voikin olla sisältä täyttä terästä ja voimaa! Monet kotipihan, pellonpiennarten ja metsäpolkujen tuttuakin tutummat ja vaatimattoman oloiset kasvit ovat aivan huikeita yrttejä ja rohdoksia maustekaappiin ja kotiapteekkiin.