Loistava esimerkki tästä on ratamot. Tuttu piharatamo kasvaa lähes joka paikassa! Muistatko, miten lapsena pihaleikeissä temmeltäessä ja saadessamme haavan nappasimme ohimennen ratamonlehden polun varrelta haavan suojaksi ja jatkoimme leikkejämme sen kummemmin haavaa enää muistaenkaan! Niinpä niin, ratamo tunnetaan verta tyrehdyttävänä ja kipua lievittävänä yrttinä.
Meillä Yrttiajan tuotteissa käytetään piharatamon sukulaista heinäratamoa, joka on vaikutinaineiltaan piharatamon veroinen, mutta satoisuudessa runsaampi ja viljelyominaisuuksiltaan miellyttävämpi.
Yrttiajan Ratamo-pihkavoide sisältää ratamouutetta. Kipua levittävän ominaisuutensa ansiosta se on todella hyvä lisä pihkavoiteessa, sillä pihkavoidetta suositellaan ensiavuksi mm hyönteisten pistoihin.
Ratamouutetta on myös laventelijalkavoiteen ainesosana, sillä tunnetusti ratamo pitää ihon hyvinvoivana. Mikäpä sen tärkeämpää kuin huolehtia jalkojen ja ihon hyvinvoinnista.
Ratamon kerrotaan olevan adaptogeeninen eli muuntautuva yrtti: se tunnistaa kehon häiriötilan ja hoitaa niitä kulloisenkin tarpeen mukaan.
Mausteena ja ruoanlaitossa ratamo ei maullaan yllätä, mutta sen hyvien vaikutusten ansiosta sitä kannattaa suosia sisäisestikin. Arktinen luonto- tee sisältää monia tuttuja pohjoisen yrttejä, mm. ratamoa, joita on kansanparantajien opeissa käytetty ruoansulatuksen ja suoliston hyvinvointiin.
Eläinten hyvinvoinnista huolta pitävien kannattaa muistaa ratamo erilaisissa eläinten pikku vaivoja hoitaessaan: ihottumat ja hyönteisten puremat saavat helpotusta Yrttiajan Yrttipihkavoiteesta, jossa pihkan lisäksi hoitavina ainesosina ovat ratamo, siankärsämö ja kehäkukka.
Yrttiajan tuotteilla yrttien käyttöä on helppo ja vaivatonta opetella ja ottaa päivittäiseen käyttöön. Me Yrttiajalla haluamme tuoda yrtit ja niiden monipuolisuuden kaikkien saataville ja siksi valikoimissamme on monipuolisia tuotteita monenlaiseen tarkoitukseen. Tuotteiden raaka-aineina käytämme tietenkin aina kotimaisia yrttejä. Lisäksi lähes kaikki käyttämämme yrtti on pohjoisessa kasvatettua ja käsin poimittua!
Tervetuloa tutustumaan yrttien maailmaan Yrttiajan seurassa!
Bloggarina Kati
Lisää artikkeleita
Ruohosipuli
Harva yrtti on samalla niin vaatimaton ja monipuolinen kuin ruohosipuli. Se tuottaa sadon jos toisenkin kesän aikana ja ruuanlaitossa saa etsiä toista, joka niin hyvin sopii eri ruokiin ja erilaisten mausteiden makupariksi.
Karitsanviulu
Kotimainen karitsa pääsiäispöydässä saa lampurin hyvälle tuulelle! Se on helppo valmistaa ja viulusta tähteiksi jääneet lihat voit hyödyntää vaikkapa tortilloissa, pataruuissa tai kastikkeissa. Minttu ja oregano sekä klassiset rosmariini ja valkosipuli maustavat pääsiäipöydän karitsanviulun.
Lipstikka ja muut keittomausteet
Itse alusta loppuun asti valmistama herkullinen ateria on osa hyvää arkea. Se on sitä, että jätät valmiiksi marinoidut lihat ja pilkotut salaatit kaupan hyllylle. Sen sijaan keskityt maustamaan ruokasi alusta alkaen omien mieltymystesi mukaan.
Yhteistyötä
Yrttiaika sai alkunsa jo vuosia sitten. Yhteistyömme on edelleen voimissaan ja alkuaikojen kova kehitystyö on vaihtunut toimivaksi arjen tukipilariksi.
tomaattichutney
Viimeiset kirsikkatomaatit kerätään kasvihuoneesta jäisinä ja valmistetaan lämmittäväksi, hunajaisen makeaksi,tuliseksi chutneyksi eli hillokkeeksi
Yrteillä parempaan syksyyn
Kesä kääntyy kohti syksyä ja talvea ja laittaa vastustuskykymme koetukselle. Onneksi voimme osaltamme vaikuttaa hyvinvointiimme. Pienet, mutta tärkeät ja monipuoliset yrtit auttavat meitä etenkin pitämällä huolta ruoansulatuksestamme. Toimiva suolisto on avain parempaan vastustuskykyyn.
lahjavalintoja
Onnistunut lahjavalinta muistetaan pitkään. Se tuo niin saajan kuin antajankin huulille. Tässä Sinulle muutama vinkki, jonka avulla lahjahankinta voikin olla mukavaa yhteisten hetkien muistelua sen sijaan, että tuskailet epätoivoisena jouluruuhkassa.
Yrteillä lisäboostia!
Oikeilla yrteillä voit saada juuri sen pienen boostauksen, jonka tarpeessa olet! Kerron Sinulle muutaman yrtin, joiden käyttö voi tuoda Sinulle kaipaamasi lisäpotkun, jotta jaksat hymyillen läpi kaamoskauden!
Metsien päivä
Wau! Maailman Metsillä on oma päivä! Se päivä on 21.3. Metsien päivää juhlitaan tietenkin, kuinkas muutenkaan, kuin hyppäämällä lähimetsään. Onko se kotikaupunkisi puistometsä tai nurkan takaa alkava loputon erämaakorpi? Sillä ei lopulta ole paljon merkitystä. Tärkeintä on, että käyt metsässä.
Kotispa osa II
Milloin viimeksi upotit varpaasi lämmittävään ja rentouttavaan jalkakylpyyn? Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun saa vain olla ja istua hetken paikoillaan. Juoda kupillinen kuumaa omiin ajatuksiinsa tai kirjaan uppoutuen? Mihinkään ei voi tai tarvitse lähteä, sillä jalkakylpy on vielä kesken.
Kotispa osa I
Nyt buustataan omaa jaksamista Yrttiajan kotispan hoidoilla. Tule mukaan. Laita kuppi kuumaa tulille, valmistele yrttihoito ja nauti! Tähän blogijulkaisuun keräsin Yrttiajan ihanimmat yrttiset spa-hoidot.
Rakkaus-fudge
Fudge mielletään joulun ajan makeiseksi, mutta aivan mainiosta se sopii myös ystävänpäivään. Fudgen valmistus on siitä mukavaa ja antoisaa, että sitä voi muunnella lähes loputtomasti. Lisäksi se säilyy hyvin huoneenlämmössä parisen viikkoa.
Teen päivä!
Yrttiteen valmistus alusta loppuun on rauhoittavaa ja lähes meditatiivista. Sitä ei voi valmistaa kiireessä. Se vie oman aikansa jokaisessa vaiheessaan.
Vastuu on meillä
Viimeaikojen uutisotsikoissa pyöri juttu väärennetystä mustikkajauheesta. Ulkomaisesta mustikkajauheesta oli löytynyt vain yhtä mustikassa olevaa väriainetta, muuten tuote oli ollut vain värjättyä jauhoa.
Talvinen ihonhoito
Talvi tuo haasteensa ihon hoitoon. Hyväihoisetkin kärsivät usein talven kuivattavasta ilmasta ja jo ennestään kuiva- ja herkkäihoisten tilanne vain pahenee.