Ensimmäisten kylvösten joukossa ovat chilinsiemenet. Chilit vaativat pitkän kasvukauden tuottaakseen loppukesästä erilaisia värikkäitä hedelmiä. Chililajikkeita löytyy maailmalta tuhansia, on tulisia ja vielä tulisempia, mutta myös lähes jokaiselle sopivia miedompia lajikkeita löytyy.
Chilien tulisuutta määrittää niiden sisältämä kapsaisiini, jota on eniten hedelmien siemensäikeissä. Vaikka kapsaisiini aiheuttaa polttavaa tunnetta suussa ja iholla, se ei kuitenkaan polta. Kapsaisiinin vaikutusta on paljon tutkittu ja todettu sen lievittävän mm. kipua, lisäävän ruoansulatusta ja aineenvaihduntaa, parantavan haavoja ja tyrehdyttävän verenvuotoja. Italialaisen, reilu 8 vuotta kestäneen, tutkimuksen perusteella vähintään neljä kertaa viikossa chiliä nauttineiden riski kuolla sydänkohtaukseen pieneni jopa 40 %. Saman tutkimuksen mukaan aivoverenkiertohäiriöriski puolittui (lähde Journal of the American College of Cardiology). Kaikille chili ei kuitenkaan sovi. Jos syöjä kärsii runsaasta närästyksestä tai vatsahaavasta, kannattaa chiliä nauttia varovaisesti omaa kehoaan kuunnelleen. Joillekin chili saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita paprikan tavoin.
Chilit ovat maailman vitamiinipitoisimpia hedelmiä. Niissä on runsaasti C- ja E-vitamiineja, A-vitamiinin esiastetta ja B vitamiinia. Niillä on antioksidanttinen vaikutus johtuen hedelmien rasvaliukoisista punaisista, keltaisista ja oransseista väriaineista eli karotenoideista.
Tottunut chilinsyöjä tietää miten chilien syöminen aiheuttaa mielihyvän tunnetta. Se saa kehon oman endorfiinin erittymään, se piristää ja lämmittää. Suosittelen lämpimästi pientä chililisää aterioihin ja varsinkin näin kylmänä ja pimeänä vuodenaikana. Chiliä voi lisätä lähes kaikkiin ruokiin, myös jälkiruokiin. Kannattaa kuitenkin aloittaa varovaisella käytöllä, miedoimmilla chileillä tai pienillä määrillä tulisempaa tuotetta ja lisätä määriä omien makutottumusten mukaan.
Erilaisia chilituotteita löytyy kauppojen hyllyiltä ja nettikaupoista. Nykyisin myös kotimaiset chilituotteet ovat onneksi yleistyneet. Meillä Yrttiajassa löytyy kahdenlaista chilivalmistetta, miedompaa Ryytirannan Chilisuolaa ja tulisenmakeaa Ryytirannan Habanerokastiketta. Kumpikin soveltuu hyvin pöytämausteeksi ja niitä voi lisätä ruokiin jo valmistusvaiheessa. Chilisuola on erinomainen suolan korvike ruoanvalmistuksessa. Sillä on helppo opetella vähentämään suolan määrää. Oikea määrä chiliä korostaa ja ryydittää ruoan makua.
CHILINEN DIPPIKASTIKE
1 purkki smetanaa tai vastaava määrä ketsuppia
Oman maun mukaan Ryytirannan Habanerokastiketta
Juustoiset lihapullat
400 g jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl vettä
150 g juustoraaste
1 kananmuna
2 tl kukkurallista Tapion liharuokamaustetta
1 tl Ryytirannan chilisuolaa tai oman maun mukaan.
Laita korppujauhot turpoamaan veteen. lisää Kananmuna ja mausteet. Paista voissa kypsiksi ja tarjoa perunamuusin kanssa.
Bloggarina
Eija
Lisää artikkeleita
Lipstikka ja muut keittomausteet
Itse alusta loppuun asti valmistama herkullinen ateria on osa hyvää arkea. Se on sitä, että jätät valmiiksi marinoidut lihat ja pilkotut salaatit kaupan hyllylle. Sen sijaan keskityt maustamaan ruokasi alusta alkaen omien mieltymystesi mukaan.
Yhteistyötä
Yrttiaika sai alkunsa jo vuosia sitten. Yhteistyömme on edelleen voimissaan ja alkuaikojen kova kehitystyö on vaihtunut toimivaksi arjen tukipilariksi.
tomaattichutney
Viimeiset kirsikkatomaatit kerätään kasvihuoneesta jäisinä ja valmistetaan lämmittäväksi, hunajaisen makeaksi,tuliseksi chutneyksi eli hillokkeeksi
Kiitos kesä
Syksy ja alkutalvi on kekrin aikaa. Perinteinen viljelijöiden juhla. Nyt on ruokavarastot täynnä ja kesän uurastuksen jälkeen on juhlan ja levon aika. Nautitaan siis tästä ajanjaksosta, jolloin saamme kääriytyä viltin kanssa sohvalle, vetäistä villasukat jalkaan ja nauttia kupillisesta kuumaa teetä.
lahjavalintoja
Onnistunut lahjavalinta muistetaan pitkään. Se tuo niin saajan kuin antajankin huulille. Tässä Sinulle muutama vinkki, jonka avulla lahjahankinta voikin olla mukavaa yhteisten hetkien muistelua sen sijaan, että tuskailet epätoivoisena jouluruuhkassa.
Yrteillä lisäboostia!
Oikeilla yrteillä voit saada juuri sen pienen boostauksen, jonka tarpeessa olet! Kerron Sinulle muutaman yrtin, joiden käyttö voi tuoda Sinulle kaipaamasi lisäpotkun, jotta jaksat hymyillen läpi kaamoskauden!
Metsien päivä
Wau! Maailman Metsillä on oma päivä! Se päivä on 21.3. Metsien päivää juhlitaan tietenkin, kuinkas muutenkaan, kuin hyppäämällä lähimetsään. Onko se kotikaupunkisi puistometsä tai nurkan takaa alkava loputon erämaakorpi? Sillä ei lopulta ole paljon merkitystä. Tärkeintä on, että käyt metsässä.
Kotispa osa II
Milloin viimeksi upotit varpaasi lämmittävään ja rentouttavaan jalkakylpyyn? Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun saa vain olla ja istua hetken paikoillaan. Juoda kupillinen kuumaa omiin ajatuksiinsa tai kirjaan uppoutuen? Mihinkään ei voi tai tarvitse lähteä, sillä jalkakylpy on vielä kesken.
Kotispa osa I
Nyt buustataan omaa jaksamista Yrttiajan kotispan hoidoilla. Tule mukaan. Laita kuppi kuumaa tulille, valmistele yrttihoito ja nauti! Tähän blogijulkaisuun keräsin Yrttiajan ihanimmat yrttiset spa-hoidot.
Rakkaus-fudge
Fudge mielletään joulun ajan makeiseksi, mutta aivan mainiosta se sopii myös ystävänpäivään. Fudgen valmistus on siitä mukavaa ja antoisaa, että sitä voi muunnella lähes loputtomasti. Lisäksi se säilyy hyvin huoneenlämmössä parisen viikkoa.
Teen päivä!
Yrttiteen valmistus alusta loppuun on rauhoittavaa ja lähes meditatiivista. Sitä ei voi valmistaa kiireessä. Se vie oman aikansa jokaisessa vaiheessaan.
Vastuu on meillä
Viimeaikojen uutisotsikoissa pyöri juttu väärennetystä mustikkajauheesta. Ulkomaisesta mustikkajauheesta oli löytynyt vain yhtä mustikassa olevaa väriainetta, muuten tuote oli ollut vain värjättyä jauhoa.
Talvinen ihonhoito
Talvi tuo haasteensa ihon hoitoon. Hyväihoisetkin kärsivät usein talven kuivattavasta ilmasta ja jo ennestään kuiva- ja herkkäihoisten tilanne vain pahenee.
Viisi faktaa
Tässä postauksessa kerron, mitä on Yrttiajan luonnonkosmetiikka ja mitä luonnollisuus Yrttiajalle merkitsee. Toivon tämän postauksen helpottavan tuskaasi, kun seuraavan kerran näet jossain markkinoitavan luonnonkosmetiikkaa tai jotain muuta luonnollista tai, kun olet tekemässä ostopäätöstäsi.
Heinäratamo
Kummallista miten ulkoisesti pieni ja huomaamaton voikin olla sisältä täyttä terästä ja voimaa! Monet kotipihan, pellonpiennarten ja metsäpolkujen tuttuakin tutummat ja vaatimattoman oloiset kasvit ovat aivan huikeita yrttejä ja rohdoksia maustekaappiin ja kotiapteekkiin.