Yrttiaika
Lipstikka

Liperi, Lipstikka, Rohtoliperi

(Levisticum officinale)

Liperiä eli lipstikkaa on käytetty jo muinaisten roomalaisten aikoihin. Pohjolaan liperi tuli munkkien mukana noin tuhat vuotta sitten. Liperin oksa ovenrivassa on uskottu pitävän loitolla niin rotat kuin rutonkin. Mausteena liperi korvasi suolan ja pippurin. Entisaikaan tunnettiin myös liperin voima eläinten tiinehtyvyyteen ja tämän vuoksi sitä vieläkin tapaa kasvamassa vanhojen maatalojen pihapiirissä.
Elintarviketeollisuudessa liperin juuria ja tislattua öljyä käytetään aromiaineena.

Vaikutukset ja käyttö

Liperi on limaa irroittava, se helpottaa flunssaista oloa ja ruoansulatusvaivoja. Sen uskotaan auttavan myös migreeniin ja ruokahaluttomuuteen. Ulkoisesti sillä on hoidettu lieviä ihotulehduksia ja paiseita.

Liperi on vanhan kansan tuntema eläinten kiimaa vahvistava lääke. Sisäisesti liperiä käytetään eläimille vatsavaivoihin, kuten ähkyyn ja vahvistamaan sekä rauhoittamaan vatsan toimintaa. Se myös edistää ruoansulatusta ja parantaa eläinten ruokahalua.

Liperin voimakas aromi muistuttaa selleriä ja persiljaa, jonka vuoksi se on hyvä pohjamauste liemiin ja keittoihin. Yleisimmin liperia suositellaan liharuokien mausteeksi, mutta se sopii mainiosti myös kasvisruokiin esimerkiksi maustamaan punajuurta.

Varoitukset

Rohtokäyttöä ei suositella raskaana oleville eikä akuuttia virtsatietulehdusta, munuaisten tai sydämen vajaatoiminnasta kärsiville. Vaaleaihoisille liperi saattaa aiheuttaa valoyliherkkyyttä.

Reseptit

Uunipunajuuret
8 keskikokoista punajuurta
1 l vettä
1 rkl lipstikkaa tai Tapion liharuokamaustetta
1 tl Ryytirannan yrttisuolaa

Kuori ja pilko punajuuret, lisää aineet uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa n. 1h tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Tarjoa esim lisukkeena paistin ja perunoiden kanssa.

Lähteet

Annemari Borgen/ Minun yrttini, Bertalan Galambosi/ Mauste ja rohdoskasvien luonnonmukainen viljely, Lars Johansson/ Vihreä keittiö, Sinikka Piippo/ Kasvien salaiset voimat , Anne Tuomivaara/ Eläintenhoitajan yrttiopas

Lipstikkaa sisältää: